torstai 28. kesäkuuta 2018

Da Capo-kakku

Helppotekoinen Da Capo-kakku kuivakakun muodossa. Taikina ainakin oli todella hyvää ja sunnuntaina tätä pääsen maistamaan miehen esikoisen rippijuhlissa.
Koko päivän olen leiponut, nyt alkaa hyytymään...

Tein tämän halkaisijaltaan 16 cm kakkuvuokaan ja puolitin alkuperäisen ohjeen minkä sain  Liian hyvää -blogista:)




AINEKSET

* 2 kananmunaa
*1,25 dl sokeria
*100g pehmeää voita
*0,5 tl vaniljasokeria
*1,5 tl leivinjauhetta
*0,75 dl vehnäjauhoja
*1 dl perunajauhoja
*4 kpl Da Capo patukoita rouhittuna (lisäsin 1 patukan lisää>>ap.ohje 3 patukkaa)


OHJE

Laita kaikki ainekset kulhoon ja vatkaa 7 minuuttia.
Voitele vuoka ja jauhota.
Itse käytin kookoshiutaleita.

Paista uunissa 175 asteessa n.45 min jos teet tämän puolitetun ohjeen mukaan.
Muuten paistoaika pitenee 50-55 minuuttiin.
Keskitaso.

Päälle ripottelin uutta tuttavuutta,maustettua makutomusokeria jonka tilasin tottakai Annin uunissa -verkkokaupasta niin kuin melkein kaiken muunkin;)




Nyt jatkamaan leivontaa!


keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Maailman paras ja helpoin omenapiirakka

Tämä omenapiirakan ohje oli todella simppeli ja maistui kaiken lisäksi vielä parhaimmalta mitä olen ikinä syönyt!




TAIKINA

*200g margariinia
*1,5 dl sokeria
*3 dl jauhoja
*1 kananmuna
* 0,75 dl maitoa
*1 tl leivinjauhetta
*1 tl vaniljasokeria
*3 omenaa
kanelia ja sokeria


OHJE

Sulata rasva ja sekoita joukkoon sokeri.
Lisää hiljalleen vehnäjauhoja.
Ota taikinasta kahvikupillisen verran taikinaa syrjään.
Lisää taikinaan muna, maito, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun vuokaan ja laita siivutetut omenat päälle.
Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria ja taikina.

Paista 200 asteessa n. puoli tuntia.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Helppo mustikkamannapiirakka

Tykkään käyttää leivonnassa mannaryynejä ja ilahduinkin kun löysin Leivotaan-lehdestä tämän ohjeen.
Hiukan muunsin.



TAIKINA

*5 3/4 dl mannasuurimoita
*2 rkl vehnäjauhoja
*2 tl leivinjauhetta
*0,5 tl vaniljasokeria
*1 tl kardemummaa
* 5 dl maitoa
*2,5 dl sokeria
*200g sulatettua voita
*mustikoita tai muita marjoja

OHJE

Sekoita suurimot,jauhot,leivinjauhe,vaniljasokeri ja kardemumma keskenään.
Vatkaa maito ja sokeri.
Sekoita suurimoseos ja sulatettu voi joukkoon.
Jätä taikina turpoamaan 15 minuutiksi ja sen jälkeen vatkaa vatkaimella parisen minuuttia.
Kaada voideltuun vuokaan ja päälle mustikat.
Paista 175 asteessa n.40 minuuttia.

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Omena-raparperisose piirakka

Olen huono heittämään ruokaa pois joten tämänkin piirakan idea lähti jääkaapissa viikon seisseestä  äitini tekemästä omenasoseesta.

Raparperisoseen keittelin itse.

Itse ohje on  Kinuskikissan sivuilta hiukan muunneltuna taasen...



POHJA

*150g margariinia
*3/4 dl sokeria
*1 kananmuna
*2 dl vehnäjauhoja
*1 dl kaurahiutaleita
*1 tl leivinjauhetta
* 1tl kanelia
*0,5 dl maitoa

TÄYTE

*omena-ja raparperisosetta

OHJE

Sulata margariini mikrossa ja jäähdytä  huoneenlämpöiseksi.
Sekoita sen jälkeen joukkoon sokeri.
Lisää kananmuna.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
Sekoita huolellisesti.
Lisää lopuksi maito ja sekoita.

Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka ja levitä taikina jauhoja apuna käyttäen vuokaan ja reunoille.
Levitä pohjan päälle sose.


MURUSEOS

*50g margariinia
*1 dl kaurahiutaleita
* 2/4 dl vehnäjauhoja
*1/4 dl mannaryynejä
*4 rkl sokeria
*0,5 rkl kanelia


Sulata margariini ja sekoita joukkoon muut aineet.
Murustele piirakan päälle ja paista 200 asteessa n.30 min.


sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Raparperi-valkosuklaajuustokakku

Aina ei jaksa pelkkää tavallista raparperipiirakkaa tehdä joten olenkin etsinyt kivoja uusia ohjeita raparperista.
Tällaisen kehittelin yhdestä ohjeesta muokaten...



Tein kaksi kakkua kahteen 12cm irtopohjavuokaan.

Kannattaa laittaa kakun alle paiston ajaksi foliota jos ei halua koko uunin kylpevän rasvassa...Tulipahan tehtyä uunillekin kunnon pesu.

POHJA

*150g voita
*1 3/4 dl vehnäjauhoa
*0,5 dl sokeria

Mikrota voi pehmeäksi,ei kuitenkaan sulaksi saakka.
Sekoita joukkoon jauhot ja sokeri.

Painele taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjan päälle. Voit käyttää kahta pienempää vuokaa tai yhtä n.20cm irtopohjavuokaa.
Jos taikina tarraa liikaa kiinni voit laittaa mukaan vähän jauhoja painelun ajaksi.

TÄYTE

*raparperia pieninä paloina mieleisesi määrä. Itselläni meni n.4 vartta.
*1 dl sokeria
*2 rkl venhäjauhoja
*halutessasi ripaus vaniljasokeria

Sekoita raparperit,sokerit ja vehnäjauhot keskenään.
Kaada seos pohjan päälle ja paista 190 asteessa uunin alatasolla n.15min.


TÄYTE 2

*350g mascarponejuustoa
*1 dl sokeria
*2 munaa

Sekoita  sillä aikaa mascarponejuusto,sokeri ja munat keskenään.
Ota vuoka uunista ja kaada täyte kuuman pohjan päälle.

Laske uunin lämpötila 175 asteeseen ja paista pohjaa n.40-50min.
Juustoseos hyytyy kun piirakka on valmis.


KUORRUTUS

*300g valkosuklaarahkaa
*4 rkl sokeria
*2 tl vaniljasokeria

Sekoita ainekset keskenään ja kaada kakun päälle. Anna jäähtyä,kelmuta ja siirrä jääkaappiin. Alle kannattaa laittaa lautanen ym. jottei jääkaappikin ui nesteessä.
Anna hyytyä yön yli.

Koristele halutessasi.

12cm vuokakakusta riittää 4-6 hlölle. Tämä on sen verran tuhtia ja makeaa että pieni pala riittää;)



keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Nopea raparperipiiras

Oli pakottava tarve testata uutta aaltoreunaista irtopohjavuokaa joten etsin netistä nopean raparperipiirakan ohjeen.

Tämä on Suklaapossun ohje ja munaton. Hiukan taas muokkasin ohjetta.



 TAIKINA

*3 dl vehnäjauhoja
*1,5 dl sokeria
*2 tl vaniljasokeria
*1 tl leivinjauhetta
*0,5 tl soodaa
*1 dl rypsiöljyä
*1,5 dl maitoa

LISÄKSI

*2 raparperin vartta
*kaneli-sokerisekoitusta

Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Lisää joukkoon öljy ja maito ja sekoita nopeasti keskenään ilman vatkausta niin että ainekset vain sekoittuvat.
Suihkaus vuokasprayta/voitelu ja kaada taikina vuokaan.

Leikkaa raparperit paloiksi ja ripottele  taikinan päälle. Lisäksi halutessasi kaneli-sokerisekoitusta.

Paista uunissa 180 asteessa 40-45min.

Piirakasta tuli ihanan kirpsakka joten vaniljakastike sopii tähän eriomaisen hyvin:)

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Mustikka-vaniljakakku

Miehen 43v synttäriksi leivoin epäonnen kakun...
Tästä opin ettei ohuella alustalla aleta kakkua enää siirtelemään, pitäisi jo maalaisjärkikin sanoa. Pohja repesi pahasti mutta sain sitten reunaa paikkailtua kukilla ja marjoilla.

                           
                                 Henkilön NannaManna kuva.

Kakkupohja on tehty PME-vuokaan ja pohja onnistui täydellisesti.

Väliin laitoin vanilja-valkosuklaatäytteen sekä toiseen väliin mustikka-vaniljatäytettä.

Kreemiksi valikoitui tuorejuustokreemi jota maustoin vaniljauutteella.
Värjäsin hiukan sinisellä ja tein raapalla liukuvärjäyksen.

Päälle valkosuklaasta värjätty kreemi joka olisi saanut olla hippusen löysempää.

Oli kuitenkin miehen työkavereille maistunut.

VALKOSUKLAA-VANILJATÄYTE
 Kinuskikissalta

*2,5dl kuohukermaa
*200g vaniljarahkaa
*130g valkosuklaata
*2 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kuohukerma vaahdoksi.
Lisää vaniljarahka.
Paloittele suklaa ja sulata varovasti mikrossa.
Sekoita valkosuklaasula ja vaniljakreemijauhe seokseen.


MUSTIKKA-VANILJATÄYTE
Kinuskikissalta

*2,5 dl kuohukermaa
*100g vaniljarahkaa
*200g mustikoita
*2 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kuohukerma vaahdoksi.
Lisää vaniljarahka.
Soseuta mustikat.
Sekoita mustikkasose ja vaniljakreemijauhe seokseen.

torstai 7. kesäkuuta 2018

Mustikkapiirakka

Tämän mehevän ohjeen löysin Flora-purkin kyljestä ja tuli todella hyvää!



AINEET

*3 kananmunaa
*2,5 dl sokeria
*1 tl vaniljasokeria
*0,6 dl Flora Culinessea
*1 dl kermaviiliä
*3,5 dl vehnäjauhoja
*2 tl leivinjauhetta
*1 rkl sitruunamehua
*1 rkl venhäjauhoja
*2,5 dl mustikoita

Vaahdota kananmunat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita Flora Culinesse ja kermaviili.
Sekoita seos kananmuna-sokerivaahtoon ja lisää sitruunamehu. (itse jätin sitruunamehun pois)
Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää seos taikinaan.
Voitele ja korppujauhota vuoka.
Kaada taikina vuokaan.
Sekoita 1 rkl jauhoja mustikoiden joukkoon ja ripottele taikinan päälle.

Uuni 175 astetta ohjeen mukaan n.30-35min mutta itselläni meni tehokkaassa uunissa 40min.

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Sitruuna-valkosuklaajuustokakku

Etsiskelin uusia reseptejä tarjottavaksi pojan 7v juhliin.
Löysinkin  TÄÄLTÄ ja muokkasin sitä hiukan.


Kakkuun ei tarvinnut lainkaan liivatetta ja tämä oli nopea,helppo ja ah, niin herkullinen:)



POHJA

*15 Marie-keksiä
*100g valkosuklaata

Rouhi keksit muovipussin sisällä hienoksi.
Sulata suklaa mikrossa ja sekoita keksit ja sula suklaa.

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja halutessasi reunakalvo. Kalvon saat pysymään kiinni reunoissa kun laitat reunaan vuokasprayta.
Itse käytin 15cm irotopohjavuokaa.


TÄYTE

*2,5 dl kuohukermaa
* 300g maustamatonta tuorejuustoa
*0,75 dl sokeria
*ripaus vaniljasokeria
*3 rkl sitruunamehua
* 1 sitruunan raastettu kuori


Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita joukkoon notkistettu tuorejuusto, sokerit, sitruunan mehu ja raastettu sitruunan kuori.
Sekoita ja kaada vuokaan.

Laita vuoan alle lautanen. Itselläni nesteet tulivat vuoasta läpi ja jääkaappi lillui sitruunamehussa.

Anna kakun hyytyä yön yli.





Pienet juustokakkuset

Tyttären 5v synttäreille piti leipoa jotain pientä Frozen -aiheista ja Kantolan mainoksesta nappasin ohjeen.    POHJAT *8 kpl K...